< Oppitunnit

Omatoiminen urasuunnittelu

Cover
Tarve oman työuran suunnitteluun voi herätä monenlaisissa tilanteissa. Oman opintien etsiminen, työuralle astuminen, työuralla eteneminen, uuden uran tavoittelu tai oman osaamisen kehittäminen ovat tilanteita, joissa voi herätä tarve työuran ja osaamisen tutkimiseen. Voit tarkastella osaamistasi tosimaailman rekrytoinnin käyttäminä "20:nä osaajana" Laadun tavoittelijasta Optimistiin. Etsi oma osaajahahmosi sille ominaisine tapoineen toimia, suunnitella ja luoda näkymiä maailmaan sekä itseensä. Tee valintasi seuraavasta tekstistä tai lataa PDF-lomake. Katso myös: Työn perusosaamiset.

Johdanto


Teini- ja viimeistään varhaisessa aikuisiässä heräävä oman työuran pohdinta kuuluu normaaliin kehitykseen. Kouluajan kokemukset, perheen ja lähiympäristön perinteet, roolimallit ja neuvot luovat pohjan jolta nuori lähtee valitsemaan opintietä ja ammattia. Ulkoiset vaikutteet kuten kaveripiirin paineet, sosiaalinen toivottavuus sekä ajassa liikkuvat virtaukset voivat myös voimakkaasti ohjata valintoja. Tärkeänä osana työuran suunnittelua on myös itselle huonommin soveltuvien koulutus- ja ammattialojen pois rajaaminen. Monille nuorille valinta sujuu jouhevasti mutta toiset kokevat suurta epätietoisuutta suunnastaan ja voivat opiskelun kuluessa tai ensimmäisinä työvuosina tehdä isojakin suunnanmuutoksia.

Digitalisaatio murtaa nyt työelämää. Tehtävien, ammattien ja osaamisten muuttuminen ohjaa vakiintuneillakin työurilla olevia ihmisiä tutkimaan työuraansa sekä osaamistaan. Lisääntymässä ovat myös tilanteet joissa työuransa puoliväliä kulkeva henkilö kokee etteivät nykyiset tai näkyvillä olevat tehtävät vastaakaan omia perusosaamisia, itselle luontaisia tai toivottuja tapoja toimia sekä ajatella. Epäsovitteet nykytehtäviin nähden voivat koskea myös yksittäisiä osaamisia tai tehtäväalueita. Huonommin soveltuvien alojen tai tehtävien poissulkemisen lisäksi osaamisten tutkiminen voi toki johtaa myös uusien osaamismahdollisuuksien löytymiseen. Milteipä kaikkia koskeva työn murros on tehnyt urasuunnittelusta myös tärkeän osan työhyvinvointia.

TOIMINTA

Toiminnallinen osaaminen syntyy toimintaa ohjaavista motivaatioista eli siitä mitä itse kukin haluaisi työssään tehdä, miten toimia (ks. Oppitunti: Mitä on motivaatio?). Entä itse, oletko Laadun vai Tuloksen tavoittelija, Toiminnan vaiko Ajatusten johtaja, Viestijä, Neuvoja, Kuuntelija vaiko Oman tiesi kulkija? Kaikki ovat osaajia erilaisissa tehtävissä. Jokainen on vähän kaikkea, mutta olisi tärkeätä tietää mitkä seuraavista kahdeksasta osaajahahmoista edustaisivat parasta toiminnallista osaamistasi. Valitse seuraavista "työn osaajista" itsellesi luonteenomaisin ja merkitse sen viereen 1. Valitse sen jälkeen toiseksi luonteenomaisin osaajahahmo ja merkitse sen viereen 2.

1. Laadun tavoittelija - paneutuja, joka tavoittelee korkeaa sekä virheetöntä laatua. Keskittyy kuhunkin tehtävään sekä haluaa viedä sen loppuun ennen siirtymistä uuteen. Etenee tasavälisin, hallituin askelin käyttäen myös aikaa tekemiseensä. Antaa parhaan panoksensa teknisen tai muun selkeärajaisen tehtävän asiantuntijana tai tukihenkilönä. Tarkkuus, rutiinien sieto ja venymiskyky.

2. Tuloksen tavoittelija - tavoittelee mittavia, "suuria" tuloksia. Asettaa tavoitteensa korkealle, kilpailee itsen/muiden kanssa. Tarttuu tilaisuuksiin sekä etenee pitkin, riskiä ottavin, mutkia oikovin sekä pikaisin askelin. Antaa parhaan panoksensa yrittäjänä tai asiantuntijana väljärajaisissa ja tuloshakuisissa tehtävissä. Ryhtyy parhaimman tuoton lupaaviin toimiin, ei tuhlaa aikaansa pikkuasioihin.

3. Toiminnanjohtaja - johtaa muiden toimintaa. Asettaa muille suuntaa sekä antaa ohjeita ja määräyksiä. Etenee määrätietoisin sekä suoraviivaisin askelin. Vaativa sekä vastustuksen voittava, joskus määräilevä. Antaa parhaan panoksensa johtotehtävien lisäksi muiden toiminnan kontrollointitehtävissä. Voimakas tahto, kaupan päätökseen vienti ja suora palaute sekä ristiriitojen käsittely.

4. Ajatusten johtaja - vaikuttaja, joka johtaa muiden ajatuksia ja vaikutelmia. Inspiroi muita esiintymisin ja ideoin. Vaistoaa ihmisiä askarruttavia kysymyksiä sekä tuo esiin kohottavia näkymiä. Antaa parhaan oman panoksensa johtotehtävien lisäksi erilaisiin yleisöihin vaikuttamisessa ja markkinoinnissa. Esiintymis- ja esillepanokyky, trendien tunnistus ja brändinmuotoilu.

5. Viestijä - luo ja ylläpitää kontakteja. Ystävällinen, huoleton sekä helposti lähestyttävä. Tietoa jakava, muut ajan tasalla asioista pitävä "puhetorvi". Antaa parhaan panoksensa suoran, kasvokkaisen vuorovaikutuksen asiantuntija- tai tukitehtävissä joissa keskeistä on viestintä. Verkostoituja, tapahtumien järjestäjä, jään sulattaja.

6. Muiden neuvoja - neuvoo ja ohjaa muita. Tarjoaa aktiivisesti neuvojaan ja ohjeitaan muille. Muista vastuun ottava, myötäelävä mentori. Antaa parhaan panoksensa suoran, kasvokkaisen vuorovaikutuksen asiantuntija-, tuki- ja johtotehtävissä joissa keskeistä on neuvonta, ohjaaminen, vrt. kasvatus- ja opetustoimi. Käyttäjäkokemuksen suunnittelu.

7. Muiden kuuntelija - kuuntelee ja palvelee muita. Tukeutuu vahvasti muihin sekä pitää huolen muiden tarpeista jopa oman etunsa unohtaen eli toisen "oikea käsi". Antaa parhaan oman panoksensa suoran ja kasvokkaisen vuorovaikutuksen asiantuntija- tai tukitehtävissä joissa keskeistä on kuuntelu; asiakaspalvelu, hoivatyö. Syvähaastattelu, käyttäjäkokemuksen suunnittelu.

8. Oman tien kulkija - kulkee omaa tietään. Tukeutuu ensisijaisesti itseensä. Pitää kiinni periaatteista, kestää ulkoista painetta sekä on vähemmän altis vaikuttamiselle. Antaa parhaan panoksensa horjumatonta linjaa vaativissa tehtävissä kuten osto-, turvallisuus- ja tarkastustoimet, korkeapaineiset neuvottelu- ja sovittelutehtävät. Ristikkäistä sekä enemmistön painetta kestävä, ulkopuolinen ongelmanratkaisija.

SUUNNITTELU & ONGELMANRATKAISU

Tiedonkäsittelyn eli suunnittelun ja ongelmanratkaisun osaaminen kehkeytyy erilaisista ajattelutavoista (ks. Oppitunti: Mitä ovat ajattelutavat?). Oletko itse suunnittelijana ja ongelmien ratkaisijana Faktoihin nojaava vaiko Ideantuottaja, oletko Käytännöllisen vai Monitahoisen kuvan katselija, Analyyttinen vai Intuitiivinen ajattelija, Varovainen vaiko Nopea toimeenpanija? Jokainen heistä on osaaja jossain. Jokainen on myös vähäsen kaikkea mutta olisi tärkeä tietää mitkä hahmot edustaisivat parasta osaamistasi. Valitse seuraavista kahdeksasta osaajahahmosta itsellesi luonteenomaisin merkitsemällä sen viereen 1. Valitse sitten toiseksi luonteenomaisin hahmo ja merkitse sen viereen 2.

9. Faktoihin nojaava - suosii ennalta koeteltuja lähestymistapoja. Lähestyy asioita koeteltujen tosiasioiden pohjalta, varjopuolena silmien sulkeminen uusilta ideoilta sekä avauksilta. "Tekijä", joka soveltuu parhaiten toiminnallisiin käytännön tehtäviin joissa asiat ovat tunnettuja sekä tehtäviin, joissa on pakko huolehtia tosiasioista. Jalat maassa, tunnistaa horjuvat ideat.

10. Ideantuottaja - suosii uusia lähestymistapoja. Lähestyykin asioita hakemalla uusia ideoita ja avauksia. Katselee asioita omintakeisista, luovista näkökulmista, varjopuolena tosiasioiden sivuuttaminen. Tyyliltään "Ajattelija" joka soveltuu parhaiten uusia ideoita, sisällöntuotto- ja suunnittelutehtäviin. Luovuus, tuotteiden ja palveluiden ideointi.

11. Käytännöllisen kuvan katselija - kohdistaa huomionsa konkreettisiin ja silmälle näkyviin käytännön seikkoihin eikä ryhdy turhia teoretisoimaan. Osaa yksinkertaistaa, "paketoida" monimutkaisia asioita, varjopuolena voi olla todellisen monimutkaisuuden sivuuttaminen. "Tekijä", joka soveltuu parhaiten toiminnallisiin tehtäviin, käytännöllisiin tieto- ja oppiympäristöihin. Pitää jalat maassa, operatiivinen/taktinen taju.

12. Monitahoisen kuvan katselija - kohdistaa huomionsa abstrakteihin, silmälle näkyvän yli meneviin monimutkaisiin kokonaisuuksiin. Jäsentelee taustoja, syitä sekä seurauksia, jonka varjopuolena voi olla yliteoretisointi, asioiden monimutkaistaminen. "Ajattelija", joka soveltuu parhaiten vahvasti suunnittelukeskeisiin tehtäviin ja teoreettisiin tieto- ja oppiympäristöihin. Konseptisuunnittelu, systeemiäly, strateginen taju.

13. Analyyttinen ajattelija - järki ja johdonmukaisuus. Laatii järkiperäisiä ja yleispäteviä ratkaisuja, joka edustaa osaamista erityisesti loogisissa prosesseissa (materiaaliset prosessit). Epäsäännöllisissä prosesseissa (ihmisprosessit) analyyttisuus voi johtaa mekanistisiin, "kirjanmukaisiin" ratkaisuihin. Soveltuu parhaiten mittaamista, laskentaa sekä suureita sisältäviin tehtäviin ja tieto- ja oppiympäristöihin, vrt. luonnontieteen ja tekniset opinnot. Objektiivisuus, kaavioiden taju, matemaattinen kyky.

14. Intuitiivinen ajattelija - tunne ja vaisto. Laatii vaistonsa ohjaamia, parhaimmillaan luovia ja mahdollisesti mullistavia, tilanteen erityispiirteisiin vastaavia ratkaisuja jotka voivat myös olla kaukaa haettuja ja huonosti toimivia. Epäsäännöllisten ja oikukkaiden prosessien (ihmisprosessit) tajua, (vrt. analyyttinen ajattelija). Soveltuukin parhaiten tulkintaa sekä laadullista dataa sisältäviin tehtäviin ja tieto- ja oppiympäristöihin, vrt. humanistiset ja taideopinnot. Luovuus, sävyjen taju.

15. Varovainen toimeenpanija - harkitsee ja varmistelee asioita. Toimeenpanee asioita varoen sekä aikaa käyttäen, joka on osaamista harkintaa ja selvittelyä vaativissa sekä seurauksiltaan kriittisissä tehtävissä. Varjopuolena voi olla toimeenpanon välttely ja myöhästely, "junasta jääminen". "Ajattelija", soveltuen parhaiten harkintaa ja päätösten valmistelu- ja suunnittelutehtäviin. Riskitietoisuus, "parempi katsoa kuin katua".

16. Nopea toimeenpanija - tarttuu epäröimättä tilaisuuksiin. Toimeenpanee asioita nopeasti ja riskiä ottaen. Siirtyy nopeasti asiasta toiseen, voi sivuuttaa yksityiskohtia ja toimia hätiköidysti. Osaamista kilpailluissa ympäristöissä. "Tekijä", soveltuen parhaiten nopeatempoisiin, reagointivalmiutta ja riskinottoa edellyttäviin toiminnallisiin tehtäviin. Toimintahenkinen, nopeasti toimeen tarttuva, ei jää asioiden päälle istumaan.

TYÖYMPÄRISTÖ & NÄKYMÄT

Ihmisten tavat katsella maailmaa ja itseään juontuvat erilaisista asennoitumistavoista. Järjestyksen vaalijat viihtyvät stabiileissa mutta Vaihtelun suosijat viihtyvät mobiileissa työympäristöissä. Realisteilla ja Optimisteilla on erilaiset onnistumisodotukset jollaisia tarvitaan erilaisissa tehtävissä. Oletko Järjestyksen vaalija vai Vaihtelun suosija, Realisti vai Optimisti? Valitse kahdesta työympäristöosaajasta itsellesi luonteenomaisempi, 17 tai 18 ja merkitse sen viereen 1. Valitse sitten kahdesta onnistumisodotusten osaajasta itsellesi luonteenomaisempi, 19 tai 20 ja merkitse myös sen viereen 1.

17. Järjestyksen vaalija - suosii säännönmukaisuutta. Suosii selväpiirteisiä sääntöjä ja edellyttää sitä myös muilta. Viihtyy stabiileissa, yhdenmukaisia prosesseja sekä selkeät vastuurajat tarjoavissa työympäristöissä. Soveltuu parhaiten poikkeamien ja virheiden tunnistamista vaativiin tehtäviin, vrt. taloushallinto ja prosessien valvonta. Järjestynyt, kustannustietoinen, organisaatioihminen, "kaidan tien kulkija".

18. Vaihtelun suosija - suosii kaikkea uutta ja erilaista. Suosii vaihtelua ja tähyilee uusia ympyröitä. Viihtyy mobiileissa, erilaisuutta sekä yllätyksiä tarjoavissa työympäristöissä. Soveltuu parhaiten liikkuvaan, toisaalta luovaan työhön. Sopeutuu tilanteisiin ja sietää epäselvyyttä vrt. ulkomaan tehtävät ja luova työ. Vaihteluhalu voi olla toiminnallista ("seikkailija") tai ajatuksellista ("taiteilija"), vapaa sielu, "ruoho vihreämpää aidan tuolla puolen".

19. Realisti - tietoinen resurssien rajoista ja uskoo vain osittain onnistumiseen. On arvioissaan realistinen, ongelmat, riskit ja esteet tunnistava eikä katteetta kaunistele asioita: "ilmaista lounasta ei ole". "Lasi puoliksi tyhjä" filosofiansa voi myös johtaa mahdollisuuksien aliarviointiin. Soveltuu parhaiten riski- ja resurssitietoisuutta vaativiin tehtäviin, vrt. pelastustehtävät. Ongelmatietoisuus, kustannus-hyöty analyysi.

20. Optimisti - uskoo vahvasti onnistumiseensa. Tarmokas ja toimintahenkinen sekä huoleton, vrt. "ongelma pois silmistä, pois mielestä". Innostuu sekä heittäytyy pelotta uuteen. Hänen "lasi on puoliksi täysi" filosofiansa voi tietenkin myös johtaa ongelmien sivuuttamiseen ja mahdollisuuksien yliarviointiin. Soveltuu monenlaisiin tehtäviin joissa tarvitaan innostumista ja heittäytymiskykyä.

LOPUKSI

Jatkona voit sertifioidulta uravalmentajalta pyytää valintojasi koskevaa palauteistuntoa. Voit myös täyttää rekrytoinnissa käytettävän, 224 kysymystä sisältävän standardoidun WOPI testin. WOPI piirtää kokonaisvaltaisen ja yksityiskohtaisen muotokuvan samoista osaajahahmoista ja valottaa myös mahdollisesti tärkeiden mutta ei-valittujen hahmojen merkitystä.

Vapaasti ladattavan pdf-lomakkeen vaihtoehtona työn osaajavalintoja voi myös tehdä käyttämällä maksullista "20 Työn osaajan" korttipakkaa. Laminoidut ja kuvalliset kortit soveltuvat myös mukaansa tempaaviin, leikillisiin tiimiytymisharjoituksiin, joissa tiimin jäsenet tutustuvat toisiinsa arvuuttelemalla toistensa osaamisia. Tiimien arvausleikit levittävät "Työn osaajien" sanaston leikin varjolla tehokkaasti läpi organisaation.


Sulje

Helsinki (HQ)

Competence Dimensions Oy

Helpdesk

GMT +3:00 - ± 1:00
helpdesk(at)wopi.net